maanantai 20. lokakuuta 2014

Uusi ruokavalio - gluteeniton, maidoton ja kananmunaton

Olen nyt vajaan kuukauden ollut maidottomalla, gluteenittomalla ja kananmunattomalla ruokavaliolla ja kyllä vatsa kiittää! Kerroin viime postauksessa tekemästäni ruokayliherkkyystestistä ja siellä erottui juuri nämä kolme ruoka-ainetta viitaten siihen, että olen yliherkistynyt niille. Tein sitten vielä isomman ruokavaliomuutoksen ja pudotin kaikki kolme pois ruokalistalta.

Yllättävän helposti eri tuotteille löytyi korvaava maidoton/gluteeniton versio, kunhan ensin pääsi tutustumaan kauppojen tarjontaan. Rasvaton luomumaito muuttui Alpron kevyeen soijamaitoon ja makuja löytyy myös muitakin esim. manteli-, kookos-, riisi-, hasselpähkinä tai jopa suklaanmakuinen maito. Voi leivän päälle vaihdettiin Floran maidottomaan versioon, kananmunaa sisältävät ruuat saivat väistää ja nyt jätin myös leivän pois ja söin vain muutaman gluteenittoman leivän viikossa. Ihan unelmia ovat pakastealtaasta löytyvät kaurasämpylät, joita on helppo napata yksitellen pakastimesta ja sulattaa mikrossa. Kokeilin myös Cheezlyn valmistamaa mozzarellanmakuista soijajuustoa, joka osottautui yllättävän hyväksi vaihtoehdoksi juustolle. Myös muita makuja oli tarjolla, mutta nettiselailun perusteella mozzarella oli todettu parhaimman makuiseksi.

Jogurtit ja rahkat jätin myös kauppaan, mutta ostin tilalle Yosa-tuotteita. Ennen ruokavaliomuutosta olin syönyt paljon Valion PROfeel-tuotteita ja olin todella positiivisesti yllättynyt, kun Yosan tuoteperheestä löytyi korvaava Sport kauravälipalavalmiste tilalle. Ja koska mielestäni nykyään ihmiset antavat ihan liian vähän positiivista palautetta, lähetin Yosalle postia, jossa kerroin oman positiivisen mielipiteeni heidän tuotteistaan. Yosa valmistetaan Kaarinassa, jossa itsekin asustan. Yhdeksi suosikikseni onkin noussut Sport ananas-appelsiini, joka maistuu raikkaalle ja hedelmäiselle ja sillä käynnistyy päivä hyvin. Sopii myös hyvin välipalaksi päivän aikana.

Ihan mielenkiinnosta lähdin vertailemaan parin Valion profeel ja Yosan Sport tuotteiden ravintosisältöjä. Ja aika samoissa lukemissa mennään, mutta pieniä eroja on havaittavissa. Jokainen tehköön itse omat johtopäätöksensä. Tässä kokoelma taulukoituna tiedoista, joita heidän sivuilta löytyy Valio PROfeel proteiinikerrosrahka omenaValio PROfeel proteiinirahka mustikkaYosa Sport ananas-appelsiini ja Yosa Sport kahvi:



Tähän väliin haluan kuitenkin huomauttaa, että ihan 100 % eliminointia en ole kyseisille tuotteille tehnyt, mutta vähentänyt niiden käyttöä radikaalisti. Mikäli jokin ruoka sisältää pienen määrän kyseisiä tuotteita, olen saattanut syödä sen joka tapauksessa. Gluteenittoman leivän päälle olen laittanut siivun edamia ilman, että se olisi haitannut vatsan toimintaa. Suurimmat muutokset ovat kuitenkin arkitavoissa, joista puhuin tuossa ylempänä. Maidon suhteen olen ollut kriittisempi ja vältellyt sitä mahdollisimman hyvin. Tavalliset arkiruoat on todella helppo muuttaa gluteenittomiksi tai maidottomiksi. Toisessa blogissani löytyy ohjeita gluteenittomaan ruokavalioon. Esimerkiksi lasagne syntyy helposti gluteenittomana ja maidottomana versiona ja maku on silti todella hyvä. Rohkeasti vain kokeilemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti